Minä tässä taas - Bivis pikkuruikkuinen!
Kyllä on ollut ihmeelliset viikot. Kaikki on niin uutta ja hiukan erilaista kuin kotimaassani Komissa. Olen pikkuhiljaa tutustunut muutamiin aivan ihaniin suomalaisiin - jotkut silmäilevät ensin alta kulmien, vaiti. Osa tulee heti ihan liian lähelle. Ensin ne haukkuvat, mutta sitten jo
juostaan kavereina niin että lumi pöllyää.
Sellaisia ovat suomalaiset koirat, varsin valloittavia!
(Minulla on jo oikein hyvä kaveri nimeltään Sulo).
Myös ihmiset ovat kivoja, vaikkakin alituinen pussailu on joskus hiukan vaivaannuttavaa, olenhan sentään japanilaista metsästykoirasukukuntaa. Varsinkin naisihmiset harrastavat tuota paljonkin. Kummallista on se, että kun olen pussannut suloista, pihamaalta löytämääni hienolöyhkäistä hiirenraatoa, niin naisihmiset kyllästyvät aika heti suukkoihin.
Kuulinkin yhtenä aamuna lenkillä ollessani erään miehen sanovan toiselle, että hmissukukunnan mysteeririmmät otukset ovatkin juuri naiset.
Tämä on pieni askel minulle, mutta suuri ihmiskunnalle. Aion vielä joskus kirjoittaa sanakirjan
Suomi - koirankieli. Vaikka saankin vieraillessani emäntäni kanssa hänen kahvilassaan sieltä aina meille koirille tarkoitetun makupalan, niin hän ei ole vielä ymmärtänyt, että halua niitä MONTA.
Ja hän luulee, että hän kouluttaa minua. Suloista!
Sulosta puheenollen nyt pitää mennä höristelemään korvia. Toinen luppakorvani on jo noussut pystyyn kuin kevään ensimmäinen koivunlehti hiirenkorvan lailla (ei sen lötkön pihahiiren).
Treenaan tuota toistakin korvaa, ettei se jää luppahiirenkorvaksi.
Kevään hentoja tuoksuja lumen alta nuuskutellen,
Bivis the Blogger
PS. Mun kavereita (berninpaimenkoiranen) tulee vetämään kärryillä lapsia ja vissiin sen pentukavereitakin (jos ne saa luvan) tulee käymään silloin 28.maaliskuuta, kun on se ulkoilupäivä.
Tulkaa vaan kaikki mukaan sinne Tulikukon hulinapäivään, siellä on kilpailujakin;)
Viuh!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti