Rakkaat kevätpörriäiset, iloista Vappua - Glada Vappen!
Nimi vappu tulee 700-luvulla eläneestä abbedissa Valburgista. Vappua on juhlittu jo keskiajalta lähtien – myös Suomessa – 1. toukokuuta, joka on Valburgin pyhimykseksi julistamisen päivä
Kaupunkien säätyläistö piti 1800-luvulla vappua ruotsalaisen ja
eurooppalaisen esikuvan mukaan kevätjuhlana. Kesäravintolat avautuivat
ja pidettiin ulkoilmakonsertteja.
Porvarisperheissä tarjottiin simaa,
joka oli kuulunut myös pappiloiden vappuun. Kaupunkien vapunvieton
juuria on haettu varhaiskeskiajan asekatselmuksista saakka. Aatelisto
järjesti Suomessakin 1500-luvulla turnajaisia,
joissa talven ja kesän hahmot näytösmäisesti kamppailivat ja kesä
voitti. 1800-luvulla säätyläisvappuun sulautui ylioppilaiden
kevätjuhlaperinne.
Nykyisin vaihtelevissa sääoloissa nautitaan brunsseja tai picnic-korit korit täyttyvät herkuista: simaa, tippaleipiä, tuoreita munkkeja - herkkuja isoille ja pienille.
Loppuillasta kannattaa kuitenkin pitää varansa - eräissä maissa vappuyö on tunnetaan noituuden yönä...
lähde: Wikipedia
27.4.2012
5.4.2012
Vitsa sulle, muna mulle!
"Virpoma, varpoma vitsaseni uus, on kuni jouluni kukkiva kuus.
Tuoreeks, terveeks tulevaksi vuueks."
Pääsiäisen odotusta!
t. Helena
VITSA SULLE, MUNA MULLE.
3.4.2012
30.3.2012
Pitkäperjantaina eläimellistä menoa pääsiäis-Tulikukossa!
Tulikukossa tapahtuu Pitkänäperjantaina!
Hembölen ihastuttavan kiertävän farmin suloiset eläimet ovat perinteisellä pääsiäisvierailulla Tulikukossa klo 11-15.00
Mukana menossa: aasi ja poni, joilla voi ratsastaa (2,50 €/ kyyti) sekä pörröiset lampaat, pääsiäiskanit, huikea minisika sekä kana & koira!
Tätä ei kannata ohittaa - koko pesueen voimin tervetuloa virittäytymään pääsiäistunnelmaan
& maistelemaan pääsiäis-Tulikukon munimia herkkuja!
Hembölen ihastuttavan kiertävän farmin suloiset eläimet ovat perinteisellä pääsiäisvierailulla Tulikukossa klo 11-15.00
Mukana menossa: aasi ja poni, joilla voi ratsastaa (2,50 €/ kyyti) sekä pörröiset lampaat, pääsiäiskanit, huikea minisika sekä kana & koira!
Tätä ei kannata ohittaa - koko pesueen voimin tervetuloa virittäytymään pääsiäistunnelmaan
& maistelemaan pääsiäis-Tulikukon munimia herkkuja!
![]() |
Minisikaillaan! |
![]() |
Poni- ja aasiratsastusta tiedossa |
![]() |
Pääsiäinen ilman pupuja ei toimi! |
23.3.2012
Jään valta murtumassa!
![]() |
Jään valta murtumassa! Kuva: Jouni Mäkinen |
Sitä odotellessa - Tulikukkoon, hyvän tuulen rantapaviljonkiin!
Muistutan, että lauantaina 24.3. meillä on Sapokan paikotusalueella tapahtuma,
Mönkkärit Sapokassa!
Voitte koeajaa, puhutella valtakunnallisen Mönkkärijärjestön väkeä ja
ihailla heidän kilpamönkijöitään.
Unohtamatta kuumaa makkaraa ja siihen kyytipoikaa.
Tervetuloa, Maisa
29.2.2012
Urpilainen bongattu Kotkassa...
Ihan totta - Urpilainen omenapuussa! Viritin vuosi sitten uuden, Sotaveteraanien hyväksi hankitun, punainen tupa-lintulaudan ikkunani vieressä kasvavaan omenapuuhun. Hämmästyin, kun katsoin tänä aamuna kuhinaan, joka oli puussa ja maassa! Oliko se ihan totta... Urpilainen ja parikymmentä Urpiaista tyhjensi mökkiä kiihtyvällä vauhdilla!

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)